Euroopan neuvosto on vuonna 1975 hyväksynyt yleissopimuksen avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten oikeudellisesta asemasta (ETS 85). Suomi ei ole allekirjoittanut sopimusta. Suomi on ratifioinut Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 19/1990), jonka 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Sopimuksen 1. pöytäkirjan 1 artiklan mukaan jokaisella luonnollisella tai oikeushenkilöllä on oikeus nauttia rauhassa omaisuudestaan, eikä keneltäkään saa riistää hänen omaisuuttaan paitsi julkisen edun nimissä ja laissa määrättyjen ehtojen sekä kansainvälisen oikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti. Sopimuksen 14 artiklan ja 12. pöytäkirjan mukaan yleissopimuksessa ja laissa tunnustetut oikeudet tulee taata ilman minkäänlaista muun muassa syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää.
Enemmistö lausunnonantajista kannatti työryhmän ehdottamia oikaisuvaatimusta ja omaisuuden palauttamista koskevia menettelysäännöksiä. Hallituksen esitys vastaa tältä osin työryhmän ehdotusta. Suomen Asianajajaliiton ehdottamaa vaihtoehtoista menettelyä ei katsottu toteuttamiskelpoiseksi, koska siihen liittyvien mahdollisten hyötyjen toteutuminen olisi edellyttänyt muutoksia ulosottokaaren täytäntöönpanokelpoisuutta koskeviin yleisiin edellytyksiin, mikä ei ole perusteltua nyt harkittavana olevien erityistilanteiden yhteydessä. Lausunnonantajat eivät kommentoineet työryhmäehdotukseen sisältyviä ehdotuksia seurannaismuutoksiksi. Veronmaksajain Keskusliitto ry katsoi, että ehdotus edellyttäisi muutoksen tekemistä perintö- ja lahjaverolain 39 §:iin. Verohallinnon lausunnon mukaan perinnönjaon oikaisu voidaan kuitenkin ottaa huomioon perintöverotuksessa nykyisillä perusteoikaisusäännöksillä, eikä erityissääntely niitä varten ole tarpeen.
Eduskunta hyväksyi joulukuussa 2014 uuden isyyslain (11/2015), joka tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016. Samalla eduskunta hyväksyi kaksi lausumaa (EV 235/2014 vp).
Perintö Ja TestamenttiErotuksena perintökaaren 21 lukuun esityksessä käytetään käsitettä perinnönjaon oikaisu perinnönjaon peruuntumisen tai peräytymisen sijaan. Tämä on perusteltua myös siksi, että esityksen perusteella on joissain tilanteissa mahdollista, että perinnönjakoa ei peräytetä kokonaisuudessaan vaan sitä oikaistaan vain osaksi.
Laissa on myös säännökset osapuolten velvollisuudesta palauttaa omaisuutta kuolinpesään ja tähän liittyvistä yksityiskohdista. Jos tuomioistuin antaa määräyksen perinnönjaon täydentämisestä tai uuden perinnönjaon toimittamisesta, jokainen perillinen, testamentin saaja ja velkoja joutuu tarvittaessa palauttamaan saamansa omaisuuden kuolinpesään. Jos saatava on maksettu rahana tai muunlainen omaisuus on myöhemmin korvattu rahalla, luovutuksensaajan palautusvelvollisuus ei ulotu omaisuuteen, johon varat on sijoitettu. Palautusvaatimuksen esittämisen jälkeen saatu hyöty kuuluu kuitenkin palautusvelvollisuuden alaiseen omaisuuteen. Täydennetyssä tai uudessa jaossa omaisuus pyritään palauttamaan aiemmille vastaanottajille sen mukaan kuin on mahdollista ilman kohtuutonta arvonmenetystä osapuolten maksamia tasoituseriä hyödyntäen.
Ehdotettu sääntely tulisi sovellettavaksi tilanteissa, joissa perillisen tai yleistestamentin saajan oikeus perintöön on aiemmin toimitetussa perinnönjaossa sivuutettu tai lapsen ja vanhemman välinen suhde vahvistetaan vasta perinnönjaon jälkeen. Myös perittävän kuoleman jälkeen toimitettua ositusta tai omaisuuden erottelua voidaan ehdotuksen mukaan oikaista, jos kuolinpesä on siinä luovuttanut omaisuutta avio- tai avopuolisolle huomattavasti enemmän kuin se olisi ollut velvollinen luovuttamaan.
Oikeusministeriö asetti 20 päivänä maaliskuuta 2015 työryhmän valmistelemaan lainsäädäntöä perinnönjaon peräyttämisestä ja omaisuuden palautusvastuusta. Työryhmän asettamispäätöksen taustalla oli eduskunnan kaksi lausumaa, jotka se antoi uuden isyyslain hyväksymisen yhteydessä (EV 235/2014 vp).
Ehdotuksen lähtökohtana on, että kuolinpesästä omaisuutta saaneet palauttavat takaisin kuolinpesään kaiken aiemmassa perinnönjaossa saamansa omaisuuden perinnönjaon oikaisua varten. Erityisjälkisäädöksen nojalla saatu omaisuus palautetaan kuitenkin vain, jos erityisjälkisäädöksen täyttäminen loukkaa oikaisua vaativan lakiosaa tai muuta oikeutta. Perintökaaren 8 luvussa tarkoitettuna avustuksena tai hyvityksenä taikka perintökaaren 18 luvussa tarkoitettuna elatuksena saatu omaisuus tulee palauttaa vain, jos omaisuutta on saatu huomattavasti enemmän kuin mihin sen saaja olisi ollut oikeutettu.
Vaikutukset yrityksiin tai yhteisöihin
Esityksellä ei ole erityisiä suoria kustannusvaikutuksia kunnille eikä sillä luoda kunnille uusia velvollisuuksia. Mitä edellä on todettu esityksen vaikutuksista yrityksiin ja yhteisöihin, koskee myös niitä tilanteita, joissa kunta tai valtio on saanut omaisuutta yleistestamentin nojalla. Ehdotuksen vaikutusten julkiseen talouteen voidaan arvioida jäävän erittäin vähäisiksi.
Ehdotuksen vaikutukset voivat lähtökohtaisesti toteutua joko mahdollisuutena saada omaisuutta oikaisujaossa tai velvollisuutena palauttaa omaisuutta kuolinpesään oikaisujakoa varten. Jos omaisuuden palauttamisesta ja oikaisujaosta ei päästä sopimukseen, kuolinpesän osakkaat kantavat taloudellisen vastuun myös kuolinpesän virallisselvitykseen ja toimitusjakoon liittyvistä kustannuksista niin kuin perintökaaren 19 ja 23 luvuissa säädetään.
Perinnönjaon oikaisua koskevat tilanteet voivat olla hyvin monenlaisia. Erityisesti tilanteessa, jossa jakoon osallistuneet perinnönsaajat ovat ottaneet omaisuuden vastaan vilpittömässä mielessä kauan aikaa sitten, vaatimus omaisuuden palauttamisesta on omiaan aiheuttamaan ongelmallisia tilanteita. Tästä syystä esityksessä ehdotetaan säännöstä kohtuuttoman palautusvelvollisuuden sovittelusta. Ehdotetussa sovittelusäännöksessä on lueteltu erityisesti huomioon otettavina seikkoina muun muassa palautusvelvollisen tietoisuus oikaisua vaativan oikeudesta jäämistöön, omaisuuden saamisesta palautusvaatimuksen esittämiseen kulunut aika sekä palautusvelvollisen ja oikaisua vaativan taloudelliset olosuhteet. Luettelo ei ole tyhjentävä, vaan säännös jättää mahdollisuuden tapauksen kokonaisvaltaiseen harkintaan myös lueteltuihin seikkoihin verrattavien seikkojen perusteella.
Kuten Suomessa, myös Ruotsissa on erikseen säädetty omaisuuden palautusvelvollisuudesta, jos kuolleeksi julistettu henkilö onkin elossa tai hän on kuollut muuna aikana kuin aiemmin on oletettu ja perillispiiri tästä syystä muuttuu. Ruotsin kuolleeksijulistamislain (lag om dödförklaring, 2005:130) 12 §:n mukaan omaisuutta saaneet henkilöt ovat tuolloin velvollisia palauttamaan saamansa omaisuuden.
Laissa ei ole määritelty määräaikaa, minkä kuluessa perinnönjaon täydentämistä tai uudelleenjakoa tulee hakea. Tuomioistuinkäytännössä on joissakin tapauksissa katsottu, että hakijan passiivisuus voi johtaa oikeuden raukeamiseen.
Ensimmäisessä lausumassaan eduskunta edellytti, että hallitus ryhtyy kiireellisesti valmistelemaan esityksen perinnönjaon peräyttämistä ja palautusvastuuta koskevaksi täydentäväksi sääntelyksi sellaisia tapauksia varten, joissa avioliiton ulkopuolella ennen 1 päivänä lokakuuta 1976 syntyneellä lapsella on uuden isyyslain 67 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin tai sen seurauksena perintöoikeus isänpuoleisen perittävän jälkeen. Hallituksen tulee antaa esitys eduskunnan käsiteltäväksi hyvissä ajoin niin, että ehdotetut muutokset voivat tulla samanaikaisesti voimaan uuden isyyslain kanssa.
Jos valtioon kohdistuva vahingonkorvausvaatimus perustuu valtion viranomaisen virheeseen tai laiminlyöntiin taikka toimintaan, josta valtio vastaa tahallisuudesta tai huolimattomuudesta riippumatta, sen käsittelyyn sovelletaan valtion vahingonkorvaustoiminnasta annettua lakia (978/2014). Mahdollisen korvaushakemuksen perusteella tulee kussakin tapauksessa erikseen arvioitavaksi, täyttyvätkö valtion korvausvastuun edellytykset. Tarvetta säätää tätä laajemmasta valtion vahingonkorvausvastuusta perinnönjaon oikaisemisesta aiheutuneiden kustannusten osalta ei ole.
Heinäkuun 4 päivänä 2012 on annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 650/2012 toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta. Asetuksella säännellään perintöasioiden käsittelyä vain jäsenvaltion rajat ylittävissä tilanteissa eikä sillä puututa kansallisen perintöoikeuden sisältöön. Kansallisen perintöoikeuden sisältö kuuluu näin ollen jäsenvaltioiden itsenäiseen toimivaltaan.
Esityksellä ei ole suoria vaikutuksia julkiseen talouteen. Perintö- ja lahjaverolaissa (378/1940) on otettu huomioon tilanne, jossa perintöverotuksen perusteet ovat muuttuneet verotuksen toimittamisen jälkeen. Perintö- ja lahjaverolain 39 §:n 1 momentin mukaan verotus toimitetaan tuolloin uudelleen noudattaen soveltuvin osin lain 40 ja 41 §:ssä säädettyä veronoikaisumenettelyä. Perintöverotus voidaan toimittaa uudelleen kymmenen vuoden kuluessa perinnönjättäjän kuolemasta tai, jos perintö tulee perilliselle tai testamentin saajalle myöhemmin kuin perinnönjättäjän kuollessa, siitä, kun omaisuus on saatu.
Isyyslakiin, oikeudenkäymiskaareen ja kuolleeksi julistamisesta annettuun lakiin ehdotetaan vähäisiä muutoksia, jotka ovat tarpeen perinnönjaon oikaisua ja omaisuuden palautusvelvollisuutta koskevien uusien säännösten vuoksi.
Esityksellä ei ole suoria vaikutuksia yrityksiin tai yhteisöihin lukuun ottamatta niitä tapauksia, joissa yritys tai yhteisö on yleistestamentin saajana. Tällöin yritys tai yhteisö voi joutua palauttamaan aikaisemmin toimitetussa perinnönjaossa saamansa omaisuuden kuolinpesälle jaon oikaisua varten. Toisaalta yleistestamentin saajana olevalla yrityksellä tai yhteisöllä olisi oikeus vaatia jaon oikaisua, jos jako on toimitettu ilman että se on ollut siinä osapuolena.
Perillinen tai yleistestamentin saaja, joka ei ole osallistunut aiemmin toimitettuun perinnönjakoon, voi ehdotetun sääntelyn mukaan vaatia perinnönjaon oikaisua. Oikaisua voi vaatia, jos oikeus perintöön ei ole vielä vanhentunut. Perintökaaren 16 luvun säännösten mukaan perillisen tai testamentin saajan oikeus perintöön vanhenee lähtökohtaisesti kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta tai, jos testamenttiin perustuva oikeus alkaa myöhemmin, tästä ajankohdasta lukien.